16.7.25, keskiviikko || Kuulumisia ja ihmissuhteiden pohdiskelua

Moi, ja tervetuloa taas uuteen blogipäivitykseen! Tänään ajattelin kertoa taas hieman kuulumisiani, sekä mietiskellä hieman elämäni ihmissuhteita. Aloitan taas viimeaikojeni kuulumisista. Niitä ei itseasiassa taida olla tällä kertaa niin paljoa, sillä kesälomalla ei nyt oikein ole tapahtunut mitään elämää mullistavaa. Se on kyllä itseasiassa ihan kiva asia, sillä tykkään tällaisista rennommistakin kesistä. Olen kyllä yrittänyt lukea mahdollisimman paljon kirjoja, sillä olen taas tykästynyt lukemiseen. Sain aika vasta luettua sellaisen kirjan kuin Bim-mustakorva, ja siitä tykkäsin todella paljon. Kirjassa englanninsetteri Bim elelee aluksi onnellista elämää omistajansa Ivan  Ivanytsin kanssa käyden metsällä ja eläen muutenkin rauhallista kahdenkeskeistä elämää. Yhtäkkiä kuitenkin Bimin omistaja, Ivan joutuu yllättäen leikkaukseen sydämessä olevan sirun takia. Bim ei kuitenkaan kunnolla tajua mitä on tapahtunut, joten hän lähtee rakkauden sekä uskollisuuden lomassa etsimään isäntäänsä. Matkan varrella Bim tapaa erilaisia ihmisiä, ja oppii maailman luontoa. Loppua en täällä paljasta, sillä voitte mennä selvittämään sen itse. Sen voin vielä täällä paljastaa, että loppu ei tule olemaan ehkä kaikista iloisimmasta päästä, joten suosittelen ottamaan vaikka nenäliinoja siihen lähelle, kun viimeiset luvut alkavat lähestyä. 

Noniin palataampas  sitten tämän kirjayappauksen lomassa takaisin kesäni kuulumisiin. Olin siis myös viime viikon Raudaskylän puhallinmusiikkileirillä, ja ai että siellä oli ihanaa. Nyt vaan haluaisin sinne takaisin, koska se on varmaan paras paikka mitä maan päällä löytyy (se on myös kesäni että vuoteni kohokohta). Rakastan myös kaikkia siellä olevia ihmisiä niin paljon, sillä olemme kuin yhtä suurta perhettä.  Tuntuu myös, että se on ainoa paikka jossa minut hyväksytään omana itsenäni. Sen todisti yhä enemmän eilinen, kun päätin mennä kylille viettämään aikaa kotipaikkakunnan kavereitteni kanssa. 

En haluaisi olla ilkeä tai mitään, sillä he ovat kaikki ihmisinä varmasti ihania, mutta minä en itse haluaisi olla enää paikkakunnan kavereideni kanssa ollenkaan missään tekemisissä. Tämä johtuu ehkä siitä, kuinka he ovat ihmisinä välillä niin tuomitsevia jonka vuoksi heidän kanssaan minulla on vain niin ahdistunut olo. He eivät vain ole oikeaa seuraa minulle. En ole heidän kaltainen. En kuitenkaan haluaisi olla ilkeä tai mitään. Heidän puheenaiheisiinsa kuuluu yleensä myöskin pelkästään kaksimieliset jutut, joka on mielestäni hieman kuivaa. Tuntuu kuitenkin pahalta puhua heistä näin pahasti täällä blogissa, vaikka asiat vain ovat näin. Ihmisinä he ovat kaikki kuitenkin aivan ihania, mutta porukassa tyhmyys tiivistyy. Mutta en vain tiedä, olisiko välien katkaisu oikein tehty. En vain ihan oikeasti halua olla ilkeä tai satuttaa ketään. Tuntuu vain että olen oikeasti enemmän iloisempi sekä oma itseni, kun en ole heidän seurassaan. Voi kunpa olisinkin hyvä sanoissa/sosiaalisissa tilanteissa niin tämä voisi olla edes hitusen helpompaa. En kuitenkaan halua tehdä sitä, että katkaisen välit mitään sanomatta, koska se jos joku on tosi alhainen teko. Jokin ääni takaraivossani kuitenkin käskee antaa vielä yhden mahdollisuuden, mutta olen antanut jo sen "yhden mahdollisuuden" liian monta kertaa. Niin kuin sanonta kuuluu "älä lue samaa kirjaa odottaen erilaista loppua". For gods sake kuinka monesti olen tämänkin "kirjan" lukenut odottaen että nämä ihmiset muuttuisivat. Sen takia haluaisinkin päästää irti. Vähän pitää kuitenkin kestää, sillä  erään tämän porukan jäsenen synttärit ovat pian tulossa, joten tottakai haluan vielä saada hänet tuntemaan itsensä arvokkaaksi. Minun pitää kuitenkin tätä asiaa vielä miettiä.

Mutta ei minulla kait tällä kertaa oikein mitään muuta, eihän tästäkään nyt mikään hullun pitkä tullut mutta tärkeintä että pääsin nyt taas edes jonnekin purkamaan näitä ajatuksia. Kiitos jos siis jaksoit lukea tänne asti, ja nähdään taas seuraavan blogitekstin parissa. Moikka! :)